Suomen Urheilujärjestöjen Johtavat Toimihenkilöt ottivat ison askeleen urheilun ja liikunnan etujärjestönä ja lähtivät mukaan Urheilukorttitoimintaan. Järjestö osti kortteja jäsenistölleen.
– Halusimme lähteä tukemaan urheilua ja urheiluseuroja parhaalla mahdollisella tavalla. Urheilukortti on kuin tehty sellaiseksi tuen muodoksi, painottaa SUJT:n puheenjohtaja Esa Koivisto.
Tapahtuma-ala on elänyt hiljaisella liekillä viimeiset kaksi vuotta covid-pandemian vuoksi ja se on näkynyt monen seuran toiminnassa. Tämä olikin yksi perussyy siihen, että SUJT lähti mukaan Urheilukortti-perheeseen.
– Tiedämme urheiluseurojen ahdingon kahden viime vuoden ajalta. Tällä tavalla saamme toivottavasti lisää väkeä katsomoon ja seuroille tukea. Meidän jäsenemme saavat puolestaan huipputason urheiluviihdettä, Koivisto kertoo.
SUJT osti Urheilukortteja ja lahjoittaa ne jäsenistölleen. Jokainen voi sitten itse päättää mihin tapahtumaan ja lajiin korttia käyttää.
– Ostimme kortteja kunnolla, niin että sen haltija voi kesällä viedä suuremmankin seurueen seuraamaan vaikka jalkapallo- tai pesäpallo-ottelua.
– Haluamme muistaa myös perheitä, ettei kortti ole vain haltijansa käytössä, vaan urheilutapahtumaan voi viedä suuremmankin perheen ja nauttia näin urheilutapahtumasta kesällä yhdessä, Koivisto painottaa.
SUJT on jakanut kesän korvalla hyvää, sillä se lahjoitti Kisakalliossa olleille ukrainalaisille polkupyöriä, kypärät, lahjakortteja ja puhdasta rahaa.
– Halusimme että lahjoituksemme näkyy päivittäisessä liikunnassa ja tavoittaa sekä urheilijat että ennen kaikkea heidän perheenjäsenensä. Ja kun nyt katsomme pyöräilevien lasten ja perheiden vilpitöntä iloa ja kiitollisuutta, olemme varmoja, että lahjoitus on mennyt sydämiin, kiteytti Esa Koivisto yhdistyksen lahjoitusta ukrainalaisille.
Sama tahtotila on myös sen jäsenistölle jaettavissa Urheilukorteissa. Niiden toivotaan aktivoivan koko kortin saaneen perheen mukaan liikunnalliseen toimintaan.
– Suomessa kun kiertää kesällä, niin jokaisessa kunnassa on kesätapahtumia, joihin ei välttämättä menisi. Nyt kun jäsenillämme on käytössä Urheilukortti, on helppo mennä katsomaan lajia, jota ei ole vielä nähnyt livenä.
Koivisto toivoo, että myös muilta järjestöiltä löytyisi rohkeutta lähteä mukaan Urheilukortin toimintaan. Kortin käytöstähän hyötyvät katsojat, jotka saavat pääsylippunsa halvemmalla ja seurat, jotka saavat bonuksia kortin käytöstä.
– Kaikki voittavat ja erityisesti liikunta voittaa, Koivisto kiteyttää.