Eläkeliitto liittyi etukumppaniksi

Urheilukortti ja Eläkeliitto kannustavat eläkeläisiä käymään tapahtumissa

Tuoreen Sponsor Insightin helmi-maaliskuussa tekemän Sponsor Navigator 2022 -haastattelututkimuksen mukaan yli 60-vuotiaiden miesten suurin kiinnostuksen kohde on urheilun seuraaminen. Tutkimukseen haastateltiin yli 4000 suomalaista aikuista. Naisilla kiinnostus ei ole ihan samaa luokkaa mutta merkittävää kuitenkin. Naisilla ystävien kanssa urheilutapahtumiin osallistuminen on yleisempää. Urheilukortilla onnistuu myös seurueen kanssa tapahtumaan meneminen.

– Yhteistyön tavoite on lisätä eläkeläisten sosiaalista ja liikunnallista hyvinvointia Urheilukortin avulla.

Urheilutapahtuma on ennen kaikkea sosiaalinen tapahtuma, jossa tapaa tuttuja ja voi jutella heidän kanssaan kannustavassa ilmapiirissä. Urheilutapahtumat tuovat arkeen mieltä kohottavia elämyksiä, kertoo Eläkeliiton toiminnanjohtaja Anssi Kemppi. Kemppi on itsekin aktiivinen liikunnan harrastaja ja urheilun seuraaja.

Ostamalla Urheilukortin voi samalla tukea seuraa tai Eläkeliiton liikuntatoimintaa

Urheilukortti on saatavissa vain mobiilina.  Urheilukortti tarjoaa Eläkeliiton jäsenille uuden tavan käydä urheilutapahtumissa ja samalla tukea urheilua ja liikuntaa!

Ovi urheiluelämyksiin ja etuihin – toimi näin!

  1. Lataa maksuton Urheilukortti -mobiilisovellus Google Playn tai App Storen sovelluskaupasta.
  2. Tutustu koko ajan kasvavaan tapahtuma- ja liikuntapalvelutarjontaan sekä Urheilukortin etuihin mobiilisovelluksessa.
  3. Rekisteröidy käyttäjäksi ja osta Urheilukortti mobiilisovelluksesta ja tuet valitsemaasi urheiluseuraa, lajia, Olympia- tai Paralympiakomitearahastoa. Huom. Voit valita myös Eläkeliiton tuen kohteeksi. Urheilukortin voi maksaa yleisimmillä pankki- ja luottokorteilla sekä työsuhde-edulla E-passin, Eazybreakin, Smartumin ja Edenredin verkkopalvelussa.
  4. Kortin voi ostaa myös ystävällesi lahjaksi suoraan sovelluksesta. Hyödynnä Eläkeliiton ja Urheilukortin yhteistyöetu: syötä ”Täytä alennuskuponki” -kenttään: UK2022 -koodi niin saat viiden tapahtuman kortin hintaan 64 eur!
  5. Varaa pääsylippusi tai liikuntapalvelun osallistumisoikeutesi suoraan mobiilisovelluksen urheilukalenterista tai liikuntapalveluvalikosta.
  6. Mikäli tapahtumajärjestäjä johon olet varaamassa lippuja on esim. Lippupisteen tai Ticketmasterin kumppani, niin lipunlunastusta helpottaa ja nopeuttaa rekisteröitymällä ko. lippuoperaattorin asiakkaaksi ennen lipunvarausta. Urheilukortin pääsylippu tulee sovellukseesi ns. rajapinnan kautta.
  7. Nauti uusista lajeista ja urheiluelämyksistä turvallisesti paikan päällä!
  8. Päivitä Urheilukortti! Päivitä Urheilukorttisi uudella kahden tai viiden pääsylipun paketilla (29/69 €) aina tarvittaessa. Kysy lisää Urheilukortista: kuluttajapalvelu@urheilukortti.fi puhelin 050 – 3749 977 (arkisin klo 9-12) www.urheilukortti.fi/

Uusi 29 euron Urheilukortti myös saatavilla

Kuluttajilla on toukokuusta alkaen mahdollista valita kahdesta eri Urheilukortti -tuotteesta. Uutuutena myyntiin tulee kahden tapahtuman edullisempi kortti, joka maksaa 29 euroa. Kuluttaja voi valita mobiilisovelluksen kalenterista mihin haluaa korttiin sisältyvät pääsylippunsa käyttää. Molemmat kortit ovat voimassa vuoden ostosta.

Kortin myynnistä tilitetään provisioita 8-12 % kuluttajan valitseman kotiseuran lisäksi Olympiarahastoon ja liikunnan aluejärjestöille ja tai muulle kortin kumppanille, esimerkiksi Paralympiarahastoon.

– Kuluttaja saa liput tai palvelut edullisemmin, ajoittain jopa 50 prosenttia halvemmalla. Seuroille ja muille mukana oleville toimijoille tässä tapauksessa Eläkeliitolle se tuo uutta tulovirtaa, Urheilukortin yhteysjohtaja Petri Harsunen  esittelee hyötyjä.

Muutakin kuin urheilua

Urheilukortti on käynnistänyt naisurheiluun liittyvän erillisprojektin, jossa naisia kannustetaan sekä liikkumaan että paikan päälle tapahtumiin – eikä vain naisia naisurheilun pariin, vaan katsojia naisurheilutapahtumiin.

Urheilukortin seurapalvelupäällikkö Ringa Ropon johdolla toimiva naisurheilun asiantuntijaryhmä selvitti, että urheilun katsominen sellaisenaan ei välttämättä riittävästi vetoa naisiin, vaan lisäksi naiset kaipaavat tunnelmaa ja yhdessäoloa. Ottelun pitää kohota tapahtumaksi, pelkkä tulos ei riitä naiskatsojille, he päättelivät.

Tapahtumajärjestäjän huomioidessa naiskatsojien toiveita, jotka eivät sinänsä kosketa vain naisia, vaan ne kohottavat myös tapahtuman yleisilmettä.

– Urheilukilpailu tai peli voi olla tapahtuma, jonne tullaan viihtymään, ei pelkästään seuraamaan urheilijoita Ropo paaluttaa.

Kuvatekstit:

Tappara on yksi Urheilukorttiin liittyneitä jääkiekon huippuseuroja. Tappara voitti finaalisarjassa TPS:n ja pääsi nostamaan himoittua Kanada-maljaa täpötäydellä Nokia Arenalla. Kuva: Tappara

Lisätietoja:

Eläkeliitto, toiminnanjohtaja Anssi Kemppi, anssi.kemppi(a)elakeliitto.fi, puh. 040 7257 143, www.elakeliitto.fi
Urheilukortti, yhteysjohtaja Petri Harsunen , petri.harsunen(a)urheilukortti.fi, puh. 050-3551 455